Hyppää sisältöön
Oona Tikkaoja: Unelma, 2012. © Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Maija Toivanen

Unelma

Tekijä Oona Tikkaoja

Sitratori, Helsinki

Oona Tikkaojan (s. 1976) teos Unelma on siirrettävä julkinen teos. Sen ensimmäinen sijoituspaikka oli Hakaniemessä Siltasaarenkadulla. Kuumailmapalloa, karusellia tai paviljonkia muistuttavan veistoksen kuvun sisällä on tuulen voimalla liikkuva värikäs Savonius-roottori. Tämä erityisen suuri, noin kymmenen metriä korkea, teos on toteutettu teräksestä ja polykarbonaatista. Teos julkistettiin Siltasaarenkadun kävelykatualueella 16.8.2012 klo 14.

Taiteilija kuvailee teoksen taustaa näin:

’Teoksen ensimmäinen sijoituspaikka on Unioninkadun akselilla, jossa sijaitsee monia korkeuksia tavoittelevia instituutioita, muun muassa observatorio, yliopisto ja kirkkoja. Unioninkadun viivoittimella piirretty linja muistuttaa ihmisen pyrki-myksestä geometriseen järjestykseen ja tavoitteesta suitsia luonnon orgaani-suutta suunnittelun keinoin. Vaikka teos liittyy vahvasti Unioninkatuun, kertoo se seuraavissa sijoituspaikoissa yhtä osuvasti yleisinhimillisestä pyrkimyksestä ylöspäin. Unelma liittyy niin ihmisen haaveisiin ymmärtää luonnon mysteerejä, tavoitella fyysisiä ja filosofisia korkeuksia kuin unelmoida kauneudesta ja järjestyksestä.’

Unelma juhlistaa Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuotta ja WDC-vuotta. Teos on siirretty Kannelmäen Sitratorille. Se kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hallinnoi ja kuratoi.

Lue lisää..

Kartalla

Hae