Kalapoika

Kalapoika esittää suurta kalaa syliinsä pusertavaa, virnuilevaa poikaa. Vuonna 1953 valmistunut pronssinen suihkukaivo on toisinto Hovia jo hänen uransa alkuaikoina askarruttaneesta aiheesta, sillä Viipurin kaupunki osti taiteilijalta Kalapoika -nimisen ja kalaa sylissään pitävää poikaa kuvaavan veistoksen vuonna 1924.

Koristetaiteilijaksi opiskellut Hovi piti ensi näyttelynsä vuonna 1915, mutta uskoi olevansa enemmän työläinen kuin taiteilija aina vuoteen 1939, jolloin sota muutti työllisyystilannetta ja soi Hoville mahdollisuuden täysin keskittyä taiteilijan työhön. Kuusikymppinen taiteilija oli 1940-50 -luvuilla erittäin tuottelias. Kosketukset vieraisiin kulttuureihin, lähinnä Egyptin ja Meksikon taiteeseen, vahvistivat Hovin tietoisuutta ominaisuuksistaan ja hänen ilmaisunsa muuntui yhä pelkistyneemmäksi ja viittauksenomaisemmaksi massiivisuuden ja alkukantaisen muotokielen silti säilyessä. Kalapoika ilmentää Hovin lyyrisen kauden henkeä, kansansadunomaista kerrontaa, lystikkyyttä ja aidosti naivistista ilmettä. Mikko Hovia onkin kutsuttu sadunkertojaksi, sillä taiteilijan töissä kertomus kohoaa muodon ohella merkittäväksi elementiksi. Myös Kalapojassa Hovi kertoo tarinaa, jossa satumaailman lait yhdistyvät taiteilijan harvinaiseen kykyyn kokea maailma välittömästi ja totena, nähdä maailma lapsen tavoin, yksinkertaisena ja selittämättömänä.

Naivistinen henki on ilmeinen Kalapojassa niin kuin se on Hovin muissakin Helsingissä sijaitsevissa veistoksissa; Pallopojissa ja Leikkivissä karhuissa.

Teos ei kuulu HAMin hallinnoimaan Helsingin kaupungin taidekokoelmaan.