Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille 25.11.2024 Annu Vertanen: Matka ääriin, 2023. Päiväkoti Vaapukka. Kuva: HAM / Sonja Hyytiäinen. Helsinkiläisiin oppilaitoksiin on valmistunut kaksi uutta HAM Helsingin taidemuseon kuratoimaa prosenttiperiaatteella rahoitettua julkisen taiteen teosta. Annu Vertanen suunnitteli teoksen Matka ääriin Päiväkoti Vaapukkaan Vartiokylään ja Arja Kärkkäinen Kuunkantajan Oulunkylän ala-asteelle. Annu Vertanen: Matka ääriin, 2023 Annu Vertasen teos Matka ääriin on avaruudellinen kokonaisuus, jossa erilaiset mittakaavat yhdistyvät. Teoksen teräksiset, emalipinnoitteiset ympyrät levittäytyvät ryppäinä Päiväkoti Vaapukan liikuntasalin seinille. Osaan ympyröistä on siirretty valokuvia sekä Vertasen alun perin puupiirroksina toteuttamia kuva-aiheita. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi kaksi grafiikan vedosta henkilökunnan tiloissa. Teos luo tilaa vaellella ja ihmetellä luonnon ja luonnontieteiden äärellä. Kasvien ja solujen rakenteet, kuu ja avaruus, värit sekä vanhojen tiedekirjojen geometriset kaavat yhdistyvät teoksen kuvamaailmassa. Teos tuo näkyväksi geometrista säännönmukaisuutta, jota löytyy niin soluista, sammalen kasvusta kuin planeettojen kiertoradoista. Teoksen ympyrän muodot toistuvat salin lattian pelikentän viivoissa, katon valaisimissa sekä muissa päiväkodin aulatiloissa. Vartiokylässä sijaitsevan päiväkodin uudisrakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy. Professori ja kuvataiteilija Annu Vertanen (s. 1960) tunnetaan taidegraafisen ilmaisun monipuolisena kehittäjänä ja laajentajana. Hänelle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2014. Vertanen on toiminut pitkäaikaisesti opetustehtävissä muun muassa Tukholman kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa, Yhdysvalloissa Virginian ja Wyomingin yliopistoissa, Aalto-ylipistossa, sekä nykyisin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Arja Kärkkäinen: Kuunkantaja, 2024. Oulunkylän ala-aste. Kuva: HAM / Sonja Hyytiäinen. Arja Kärkkäinen: Kuunkantaja, 2024 Arja Kärkkäisen teos Kuunkantaja hallitsee Oulunkylän ala-asteen laajennusosan aulaa. Suuren kuvakudoksen parina seinällä on kuuta muistuttava, maalattu syvennys. Teoksen nimi viittaa kuun mystiseen ja romanttiseen tavoittamattomuuteen. Teoksessa valon ja varjon olemukset sekoittuvat leikkisästi. Kuvakudoksen kaarimainen hahmo kantaa kainalossaan kuun valoa. Valokeilan sijasta kuu heittää maahan varjon, ja kaarihahmosta syntyvän vaalean varjon voi nähdä myös valona. Lempeällä tavalla surrealistinen teos on saanut vaikutteita erityisesti italialaisen taidemaalarin Giorgio de Chiricon (1888–1978) maalauksista. Kuvakudos on toteutettu jacquard-tekniikalla. Kärkkäisen alun perin puuväreillä luonnostelema piirrosjälki on kuvakudoksessa muuntunut lankojen leikiksi, jossa värit sekoittuvat kaukaa katsoessa uusiksi väreiksi ja väreileväksi pinnaksi. Arja Kärkkäinen (s. 1986) asuu Helsingissä ja työskentelee Mustiossa. Hän on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi ja julkisen taiteen erityisasiantuntijaksi, sekä Lahden Muotoiluinstituutista vaatesuunnittelijaksi. Kärkkäinen työskentelee pääasiallisesti kuvanveiston parissa, mutta monialaisuus ja laaja tekniikoiden kirjo on oleellinen osa hänen työskentelyään. Kärkkäisen teoksissa toistuvat yhteiskunnalliset teemat kuten osallisuus sekä yhteiskunnan sisäiset ja ihmisten väliset sanattomat sopimukset. Teokset on rahoitettu taiteen prosenttiperiaatteen avulla: Helsingin kaupungin uudis- tai korjausrakentamiskohteiden budjetista on varattu osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi ja kuratoi. Prosenttiperiaatteen avulla toteutettuja teoksia kuuluu kokoelmaan jo yli 200. Lue seuraavaksi HAM etsii kahta asiakaspalveluvastaavaa marras 08, 2024 Rumba palaa Ruoholahteen – Keisarinnankiven pronssinen osa konservoidaan loka 28, 2024 HAM etsii graafista suunnittelijaa loka 11, 2024