Uudet julkiset teokset juhlistavat lukuvuoden alkua kouluissa ja päiväkodissa eri puolilla Helsinkiä 18.8.2022 Inka Bell: Rotaatio/Rotation/Rotation, 2022. © HAM/Maija Toivanen Kuusi uutta prosenttiperiaatteella toteutettua taideteosta on valmistunut ympäri Helsinkiä lasten ja nuorten käyttämiin tiloihin. Viisi koulurakennusta on saanut teokset Inka Belliltä, Karoliina Hellbergiltä, Pertti Kukkoselta, Eeva-Leena Eklundilta ja Markus Rissaselta. Lisäksi yksi uusi päiväkoti on saanut teoksen Elina Autiolta. Inka Bellin kineettinen teos Rotaatio on valmistunut Pakilan peruskoulun ja nuorisotalon uudistettuihin tiloihin. Ruokalan seinää haltuun ottava teos on 2,5 m korkea ja 1,9 m leveä ja se koostuu pyöriteltävistä lieriönmuotoisista kappaleista. Lieriöt on liukuvärjätty kaksivärisiksi: toinen puoli on maalattu taitetulla valkoisella ja toinen murretulla sinisellä. Teoksen visuaalinen ilme muuttuu lieriöitä pyöriteltäessä, kun värit liukuvat toisiinsa. Kineettinen teos kutsuu kokeilemaan ja havainnoimaan sitä, miten pienilläkin liikkeillä voi vaikuttaa teoksen olemukseen. Pyörittämisliike voi tuottaa sattumanvaraisuutta värien rytmiin tai sen avulla voi aikaansaada monokromaattista eli yksiväristä levollisuutta. Inka Bell on kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa laajennetun taidegrafiikan kentällä. Taiteessaan Bell käsittelee kaksi- ja kolmiulotteisen suhteita materiaalin, värin, pinnan ja toiston kautta. Karoliina Hellberg: Syreenejä, anemoneja ja tuulta: Anemoneja, 2022. © HAM/Kirsi Halkola Peruskorjattuun Kallion lukioon on valmistunut lukiota itsekin aikoinaan käyneen Karoliina Hellbergin neljän maalauksen sarja Syreenejä, anemoneja ja tuulta, joka jakaantuu kahdeksi teospariksi rakennuksen portaikossa. Teosparien maalaukset asettuvat toisiaan kohden kuin peilikuvina ja tarjoavat samasta tilanteesta kuin kaksi eri kuvakulmaa. Toiselle porrastasanteelle ripustettu teospari Syreenejä, anemoneja ja tuulta: Anemoneja luotaa Hellbergin tuotannosta tuttua tilallista kuvastoa runsasyksityiskohtaisine interiööreineen. Kaiteet, pylväät, koristeelliset huonekalut ja ornamentilliset matot muodostavat maalauksellisen runsauden/kudelman yhdessä viherkasvien ja leikkokukkien kanssa. Kolmannelle porrastasanteelle ripustettu teospari Syreenejä, anemoneja ja tuulta: Syreenejä johdattaa (katsojan) Hellbergin maalauksissa toistuvaan teemaan, yöllisiin puutarhoihin ja kasvillisuuden kuvaukseen. Saman rakennuksen julkisivuun on valmistunut Pertti Kukkosen veistosinstallaatio Pallottelua. Teos koostuu eri värisistä kiillotetuista teräspalloista, joista lankeaa varjoja seinään. Varjot eivät kuitenkaan noudata yhden valonsuunnan logiikkaa. Kukkonen on erikoistunut betonin käyttämiseen taiteessa, ja hän toteuttanut useita julkisia teoksia eri puolille Suomea. Pertti Kukkonen: Pallottelua, 2022. © HAM/Kirsi Halkola Eeva-Leena Eklund: Käsiala, 2022. © HAM/Kirsi Halkola Eeva-Leena Eklundin teoskokonaisuus Käsiala levittäytyy Lauttasaaren ala-asteen koulun ja Musiikkiopiston portaikkoon. Laaja, tilallinen kokonaisuus koostuu seinämaalauksista ja niiden oheen ripustetuista erillisistä, metallilevyille maalatuista teoksista. Sommittelu on Eklundille tyypilliseen tapaan vapautunutta: maalaukset asettuvat osin toistensa päälle, osin rinnakkain, muodostaen tihentymiä ja väljempiä kohtauksia. Suoraan seinäpinnoille toteutetuissa maalauksissa on erilaisia koulumaailmasta tuttuja ruutu- ja viivapapereita, joiden ruudukot ja viivastot on maalattu vapaalla kädellä. Viivastoilla on lauseita ja yksittäisiä sanoja erilaisilla kaunokirjoituksen ja tekstauksen käsialoilla. Tekstit taiteilija on kerännyt koulun oppilailta. Levyille maalatut maalaukset ovat Eklundin tuotannosta tuttuun tapaan leiskuvan värisiä ja niissä toistuvat kuva-aiheet, kuten kukat, eläimet ja abstraktit kankaiden kuosit. Markus Rissanen: Aivastelevan tursaan arvoitus, 2022. © HAM/Maija Toivanen Markus Rissasen teos Aivastelevan tursaan arvoitus ottaa haltuun osan Myllypuron peruskoulun laajennusosan julkisivusta. Keraamisista laatoista koostuva teos perustuu Rissasen kehittämään matemaattis-loogiseen Hex Rosa -kuvioon. Kuvio koostuu samanlaisena toistuvasta kuusikulmiosta, joka jakaantuu rombeiksi eli vinoneliöiksi. Näiden vinoneliöiden muotoja ja mustan ja ruskean sävyjä varioimalla Rissanen rakentaa jatkuvan ruusukuvion. Taiteilijan mukaan keramiikkateoksen voi nähdä muun muassa räiskähtävänä musteläiskänä tai syöksyvänä mustana komeettana, jonka pyrstöstä irtoaa pieniä kipinöitä. Ensimmäinen assosiaatio on antanut nimen teokselle. Rissasen taiteellinen tuotanto koostuu pääasiassa maalauksista, joissa hän tutkii taiteen keinoin tieteiden käyttämiä abstrakteja informaatiokaavioita ja merkkijärjestelmiä. Geometrian mysteereihin Rissanen paneutui väitöskirjassaan, jossa hän ratkaisi erään tunnetun kiertosymmetrisiin laatoituksiin liittyvän matemaattisen ongelman. Elina Autio: Sateenkaarikynä, 2022. © HAM/Sonja Hyytiäinen Päiväkoti Isoniitty Kumpulassa on saanut julkisivuunsa värikkään teoksen Elina Autiolta. Sateenkaarikynä-teos koostuu eri pituisista, raidallisiksi maalatuista alumiiniputkista, jotka vierekkäisinä muodostavat seinälle saarekemaisen pinnan. Teoksen sommittelun lähtökohtana on ollut kynällä värittäminen kursiivilla ja värittämisen rytmi, joka voi olla samaan aikaan sattumanvaraisen hapuilevaa ja silti määrätietoista. Teos viittaa monivärikynällä tehtyyn jälkeen, jossa väri vaihtuu toiseksi värittäessä. Isoniityn päiväkotirakennukselle ominainen pystyraidoitus toistuu teoksen rakenteessa ja värityksessä. Elina Autio valmistunut kuvataiteilijaksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, ja on myös opiskellut Akademie der Bildenden Künstessa, Münchenissa. Taiteessaan Autio tuo ainutlaatuisella tavalla yhteen värihavaintoa ja arkisia rakennusmateriaaleja. Helsingin lisäksi hän on toteuttanut julkisia teoksia Tampereella ja Espoossa. Helsingin kaupunki noudattaa prosenttiperiaatetta, mikä tarkoittaa, että kaupungin uudis- tai korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin mm. Vuosaaressa, Kalasatamassa, Konalassa ja Jakomäessä. HAM Helsingin taidemuseo toimii hankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi. Lue seuraavaksi Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024 HAM etsii kahta asiakaspalveluvastaavaa marras 08, 2024 Rumba palaa Ruoholahteen – Keisarinnankiven pronssinen osa konservoidaan loka 28, 2024
Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024