Laura Könösen rakastettu julkinen taideteos Ei taivasta rajana täydentyi Jätkäsaareen 13.6.2024 Vuoden 2021 Helsinki Biennaalista tuttu teos on saanut pysyvän paikkansa Helsingistä. Taiteilija Laura Könösen teos Ei taivasta rajana on täydentynyt Vallisaaren Aleksanterinpatterilla nähtyä kahdeksan kiven versiota laajemmaksi, halkaisijaltaan parikymmenmetriseksi ja 13 kiveä käsittäväksi kokonaisuudeksi Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon. Taiteilija Laura Könösen teos Ei taivasta rajana koostuu erikokoisista, karkeasti veistetyistä kivilohkareista. Niiden yksi pinta on hiottu sileäksi ja ruiskumaalattu taivaansinisellä automaalilla, jonka värisävy liukuu tummemmasta vaaleampaan. Taiteilijan mukaan kivet muodostavat eräänlaisen palapelin – kuin taivaan palasia olisi putoillut sattumanvaraisesti maahan. Teoksessa sirpaloituvat niin ikuiseksi mielletty taivaankansi kuin järkähtämätön kivimateriaali. Sen voi nähdä vertauskuvana maailmastamme, jossa vakiintuneet totuudet murtuvat ja muuttuvat. HAM Helsingin taidemuseon kuratoima teos julkistetaan kaikille avoimessa tilaisuudessa keskiviikkona 19. kesäkuuta klo 14–15. Kokoonnumme Hyväntoivonkuja 5:n kohdalla, josta jatkamme teoksen äärelle puistoon. Teoksen julkistaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahonen. Taiteilija on läsnä tilaisuudessa. Kuvanveistäjä Laura Könönen (s. 1980) pohtii teoksissaan ihmisen peruskaihoa ja olemassaolon absurdiutta. Hän käyttää materiaalinaan usein kiveä ja erityisesti Korpilahden mustaa dioriittia. Könösen mukaan kivi asettuu eri aikajanalle kuin yksilön olemassaolo. Hänelle kivi symboloi ”hiljaisuutta ilman ihmisen läsnäoloa, kaiken äänen kadottua”. Teoksen rahoituksen on mahdollistanut Helsingin noudattama taiteen prosenttiperiaate, jossa kaupungin omien rakentamis- ja peruskorjaushankkeiden rahoituksesta varataan osuus taiteelle. Laura Könösen teoksen on tilannut kaupunkiympäristön toimiala ja sen on kuratoinut HAM Helsingin taidemuseo, joka toimi kaupungin prosenttitaidehankkeissa taideasiantuntijana ja hallinnoi kaupungin taidekokoelmaa, johon teokset liitetään. Prosenttiperiaatteen avulla toteutettuja teoksia kuuluu HAMin hallinnoimaan kokoelmaan jo yli 200. Lue seuraavaksi Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024 HAM etsii kahta asiakaspalveluvastaavaa marras 08, 2024 Rumba palaa Ruoholahteen – Keisarinnankiven pronssinen osa konservoidaan loka 28, 2024
Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024