Hyppää sisältöön

Lisätietoa teoksesta Maisema eläinten silmin

Tuula Närhinen: Maailma eläinten silmin, 1999–2002. Näyttelynäkymä. Kuva: HAM/Sonja Hyytiäinen.

Taiteilija Tuula Närhinen tutkii Maisema eläinten silmin -teoksessa sitä, millä tavoin eri eläimet näkevät maailmaa. Miltä maisema näyttää vaikkapa linnun, jyrsijän, kalan tai hirven näkökulmasta katsottuna? 

Närhinen lähestyy aihetta itse rakentamiensa neulanreikäkameroiden avulla. Neulanreikäkamera on eräänlainen kameran alkumuoto, jossa kuva saadaan aikaan yksinkertaisesti ilman linssejä tai muuta pitkälle vietyä tekniikkaa. Kuva syntyy valon kulkiessa pienen reiän lävitse pimeään laatikkoon, jonne on asetettu valoherkkää paperia tai filmiä. 

Tuula Närhinen on suunnittelemissaan kameroissa pyrkinyt ottamaan huomioon kunkin eläimen silmän rakenteen ja toiminnan. Taiteilija on myös valinnut kuvauspaikat eläimen silmän tasolta sen luonnollisesta eläinympäristöstä.

Kärpäskamera
Kärpäsen verkkosilmän lailla kennorakenteisen kameran kuva koostuu useasta ”osasilmästä”. Tässä mallissa on 48 neulanreikää.

Karhukamera
Karhukamera on eläinkameroistani suurin. Sen yksi neulanreikä on asetettu neljällä jalalla kulkevan karhun silmien tasolle.

Haukkakamera
Haukkakamerassa neulanreikä on 90 cm pitkän putken toisessa päässä. Kamera on teleobjektiivi, jolla voi kuvata kaukana olevia saaliseläimiä.

Ilveskamera
Kissaeläimen pupilli supistuu viiruksi valossa ja laajenee pimeässä. Saalistajalle hyvä hämäränäkö ja tehokas häikäisynesto ovat tarpeen. Ilveskamerassa olen käyttänyt kolmea erilaista neulanreikää: Voimakkaassa vastavalossa neulanreikänä toimii kapea viilto, myötävalossa reikä on ovaalin muotoinen, ja hämärässä olen käyttänyt suurta neulanreikäävalovoiman lisäämiseksi.

Hirvikamera
Pahvilaatikon kylkiin sijoitetut kaksi neulanreikää muodostavat yhdessä hirven näkökuvan. Hirvikamera on sijoitettu parin metrin korkeuteen.

Käärmekamera
Käärmekameran kaksi eri puolille sijoitettua neulanreikää muodostavat kuvaa tilasta kivilohkareiden alla ja niiden välissä.

Kalakamera
Yhden neulanreiän ja kaarevan kuvapinnan avulla saadaan laaja vedenalainen kuva matalasta rantavedestä.

Leppäkerttukamera
Leppäkerttukamera kiinnitetään kasviin, ja sillä voi kuvata näkymää pitkin kasvin vartta.

Mehiläiskamera
Mehiläiskamera on hyönteisen verkkosilmän yksinkertaistettu prototyyppi, jossa näkymä muodostuu 16:a tai 9 osakuvasta.

Jäniskamera
Jäniksen näkökenttä on poikkeuksellisen laaja. Jänis kykenee tehokkaasti käyttämään koko verkkokalvon kaarevaa pintaa ja näkee myös pitkälle taakseen johtuen silmien sijoittumisesta pään molemmille puolille. Jäniskameran kuva muodostuu kahdesta putkimaisesta kamerasta, joissa kummassakin on kaksi neulanreikää.

Myyräkamera
Kamera mahtuu myyränkoloon ja sillä voidaan kuvata myyrän näkymää kolosta ulkomaailmaan.

Lintukamera
Lintukamerassa on mekanismi, jonka avulla filmiä voi kääntää kameran sisällä niin, että se kuvaa laajaa panoraamaa oksalla istuvan linnun näkökulmasta.

Hae