Gunnar Finne: Säästäjä, 1942. © Kuva: HAM Helsingin taidemuseo Säästäjä Tekijä Gunnar Finne Fabianinkatu 19, Kaartinkaupunki, Helsinki Koristetaiteilijain liitto Ornamo, johon myös Gunnar Finne kuului lisäsi arkkitehtien ja kuvanveistäjien yhteistyömahdollisuuksia. Talon suunnitelleen Antero Pernajan ja Gunnar Finnen välinen yhteistyö on ollut tuloksekasta. Postipankin pääkonttorin kellertävä julkisivu ja kohokuvan materiaali sointuvat saumattomasti yhteen. Reliefin koko ja sijainti kaartuvassa kulmassa ovat vaatineet tarkkaa harkintaa kummaltakin osapuolelta. Gunnar Finnen klassismiin viittaavaa tyyliä on sanottu tyylitellyksi ja arkkitehtuurimaiseksi. Veistoskoristelun hienovarainen soinnuttaminen arkkitehtuuriin ja hänen kokonaisvaltainen näkemyksensä tuottivat paljon tilauksia ja yhteistyötarjouksia arkkitehtien parissa. Säästäjä -reliefissä on kuvattu ihmisiä keräämässä fantasiamaailmasta kasvaneesta puusta itselleen elantoa. Hahmot on asetettu sommitelmallisesti puun ympärille, siten että syntyy sidos myös suhteessa katsojaan. Selin oleva figuuri viittaa tilan jatkuvan kuvan sisään, mutta myös meidän ulottuvuuteemme. Hahmojen muotoilu on selväpiirteistä, mutta myös painavaa. Varsinkin reliefissä oleva nainen tuo mieleen ranskalaisen taidemaalarin Fernand Légerin (1881-1955) raskaspiirteiset ja geometrisista perusmuodoista muokatut ihmishahmot. Reliefin materiaali on keramiikkaa ja se on valmistunut vuonna 1942. Teos ei kuulu HAMin hallinnoimaan Helsingin kaupungin taidekokoelmaan. Lue lisää.. Kartalla