Hyppää sisältöön

Kuka on eläin?

Alkaa

17.05.2024

Päättyy

18.08.2024

HAMin suuressa kaarihallissa pysähdytään katsomaan samastuttavaa ja samalla selittämättömäksi jäävää eläintä. Näyttely kiinnittää huomion siihen, miten taiteen avulla voidaan käsitellä kysymyksiä kanssaelon haasteista, valta-asetelmista ja siitä, mikä ihmisiä ja muita elollisia yhdistää.

Esko Männikkö: Untitled (yksityiskohta), 2005. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Yehia Eweis

Eläin on taiteen aiheena kiehtonut kuvantekijöitä kautta aikojen, ja eläin on yksi länsimaisen taiteen yleisimmistä ja vanhimmista kuva-aiheista. Pääosin helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta kootussa näyttelyssä on esillä 91 teosta 48 taiteilijalta: valokuvia, videoita, maalaustaidetta, veistoksia, grafiikkaa ja installaatioita taiteen tekijöiltä 1800-luvun lopusta tähän päivään.

Teokset on ryhmitelty teemoihin, joissa käsitellään eläimiä yksilöinä, haasteellista yhteiseloa ihmisten kanssa, elinympäristöjen muutoksia sekä eläinten toimijuutta. HAMin kuraattori Sanna Juntusen kuratoiman näyttelyn pääroolissa ovat eläimet, lämmöllä ja huumorilla. 

Ihmisten valta-asema suhteessa muihin elollisiin on ajanut meidät kiihtyvään lajikatoon, jolla on vakavia seurauksia. Nykypäivän taiteilijat pyrkivät usein rikkomaan tätä asetelmaa, ja tekemään suhteemme näkyviksi. Emme pääse irti ihmisenä olemisen rajoitteista, mutta ihmettely, empatia ja tasavertaisuuden hyväksyminen luovat toivoa paremmasta kanssaelosta.

Näyttelyn yhteydessä on myös pohdittu sosiologi Salla Tuomivaaran kanssa niitä eläimiä, jotka kuvataiteessa loistavat poissaolollaan. 

Näyttelyssä on vakavistakin aiheista huolimatta helppoa vierailla myös perheen pienimpien kanssa – erillisen eläinpolun avulla tilassa voi seikkailla leikin ja liikkeen kautta.

Kuka on eläin? perustuu pääosin helsinkiläisten taidekokoelmaan. Näyttelyn taiteilijat ovat Jasmin AnoschkinMikko CarlstedtHelge Dahlman, E. DupreEeva-Leena EklundGabriel EngbergHilda Maria FlodinTerike HaapojaMikko HaikoMari Hallapuro, Jussi HeikkiläLeila Hietala-HämäläinenReino HietanenMaiju HukkanenPaula HumbergKati ImmonenAppu JasuAnja JuurikkalaEsko KaarakkaIsmo KajanderSanna KannistoKaija KontulainenAnne KoskinenAura KotkavirtaPaula LehtonenMaija LuutonenLotta MattilaEsko MännikköLotta MäättänenHeikki NieminenPirkko Nukari, Tuula NärhinenDennis OppenheimRoland PerssonAnna RetulainenLiisa RuusuvaaraStiina SaaristoPentti Sammallahti, Joakim SederholmVerner ThoméHeli TiitinenFrans ToikkanenRitva TuomiGunnar UotilaThom VinkHanna WeseliusVictor Westerholm ja Helena Öst.

Kuka on eläin? avataan samanaikaisesti viereiseen kaarihalliin sijoittuvan Nastja Säder Rönkkö: Selviytymisopas maailmanlopun lapselle -näyttelyn kanssa. Yhdessä näyttelyt herättelevät ajatuksia kaikkien elollisten välisestä yhteydestä ja empatian perustavanlaatuisesta tärkeydestä.

Teoksia näyttelystä

Hanna Weselius: Rockafella in His Upstairs Room, 1999. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Marja Pursiainen.
Verner Thomé: Härkä, 1901. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Hanna Kukorelli.
Gabriel Engberg: Harakka (ajoittamaton). HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Sonja Hyytiäinen.
Ritva Tuomi: Harjaneilikat, 2005. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Hanna Kukorelli. 
Eeva-Leena Eklund: Pim, 2003. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Yehia Eweis.
Joakim Sederholm: Kajsa, 2000. HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: Martiina Mäkinen. 

Näyttelyyn liittyvät tapahtumat

20.7. Kysy taiteesta! – Opas paikalla Kuka on eläin? -näyttelyssä

27.7. Kysy taiteesta! – Opas paikalla Kuka on eläin? -näyttelyssä

16.8. What Kind of Animal Are You? -esitys

17.8. What Kind of Animal Are You? -esitys

Opastukset ryhmille

Syvennä taide-elämystä opastetulla kierroksella näyttelyyn. Voimme muokata opastuksen ryhmällesi sopivaksi. Kerro toiveesi!

Hinnat 2024 alkaen

Ti–la 90€ ja sunnuntaisin 180 €. Opastuksen hintaan ei sisälly museon pääsyliput.

Ajankohdat

Opastuksia järjestetään museon aukioloaikojen puitteissa.

Kesto

45 min

Ryhmäkoko

max. 25 henkilöä. Jos ryhmäsi suurempi, tarvitset kaksi opasta/opastusta.

Kielet

suomi, ruotsi, englanti

Peruutukset

Varauksen voi perua 7 päivää ennen varattua aikaa. Tätä myöhemmin perutuista tai peruuttamatta jätetyistä varauksista perimme opastuksen hinnan suuruisen peruutusmaksun.

Yhteystiedot

hamvaraukset@hamhelsinki.fi tai p. (09) 310 87003 ma–to klo 9–12 ja 13–15.

Näyttelynäkymiä

Kuvat: HAM/Sonja Hyytiäinen

Hae