Kolme uutta julkisen taiteen teosta ilahduttaa lapsia helsinkiläisissä kouluissa ja päiväkodissa 4.5.2023 Hanna Råst: Ajanlasku/Tideräkning/Chronology, 2022. © HAM/Sonja Hyytiäinen Haagan ala-asteen koulun uudisrakennus on saanut teoksen Hanna Råstilta, Puotilan ala-asteen koulun uudisrakennus teokset Nayab Ikramilta ja Verkkosaaren päiväkoti teoskokonaisuuden Jussi Juuriselta. Historian ja ajan eri kerrostumat yhdistyvät Hanna Råstin kuvakollaasiteoksessa Ajanlasku. Teos on sijoitettu Pohjois-Haagan ala-asteen ulkokatokseen. Teoksessa lapsuuden muistot yhdistyvät historian aikakausiin ja kertomatta jääneisiin tapahtumiin. Råst on tutkinut arkistoista löytyneitä kuvia ja piirroksia ja koonnut ne kollaasiksi, joka kurottaa maailmanhistorian eri aikakausille. Taiteilija toivoo teoksen herättävän oppilaiden uteliaisuuden ja kiinnostuksen historiaan, aikaan ja geologiaan. Teos on sijoitettu siten, että se näkyy vain, jos seisoo ala-asteen katoksen alla. Piilossa olevaan teokseen liittyy ajatus löytämisestä ja myös jatkuvasti löytyvästä tiedosta, joka muokkaa historian kertomuksiamme. Teos jatkaa teemoja, joita Råst on käsitellyt laajemminkin taiteellisessa työskentelyssään. Nayab Ikram, Symbioosi, 2022. © HAM/Sonja Hyytiäinen Puotilan ala-asteen koulun uudisrakennukseen on valmistunut valokuvaaja ja taiteilija Nayab Ikramin valokuvasarja Symbioosi. Seitsemässä valokuvassa kädet ja niihin kiinnittyneet materiaalit asettuvat symbioottiseen suhteeseen keskenään, leikin ja rinnakkaiselon merkeissä. Taiteilijan mukaan kädet viittaavat yhteyteen ja sen kaipuuseen, välittämiseen ja huolenpitoon. Teos kutsuu pohtimaan yhdessäoloa, leikin käsitettä sekä leikissä syntyviä toimijuuksia, rooleja ja sääntöjä. Osa teoksesta on parhaillaan nähtävissä HAMin Jaettu tila -näyttelyssä. Ahvenanmaalainen Nayab Ikram työskentelee kulttuuri-identiteetin ja identiteettien muodostumiseen liittyvien käsitteiden parissa välineinään valokuva, video ja installaatio. Jussi Juurinen: Toisin toistaminen, 2023. © HAM/Kirsi Halkola Kuvataiteilija Jussi Juurisen teoskokonaisuus Toisin toistaminen on valmistunut juuri avattuun Verkkosaaren päiväkotiin. Kolmiosainen teos ottaa haltuun kolme valokuilua päiväkodin eri osissa, kunkin omalla värimaailmallaan ja viivarytmityksellään. Teoksen eriväristen koivuvaneripaneelien ja rimamoduulien kolmiulotteinen pinta näyttää päivän mittaan muuntuvan auringonvalon liikkuessa. Toisto ja sarjallisuus ovat luonteenomaisia Juurisen taiteelle. Toisin toistamisessa Juurinen on halunnut taidegrafiikan työstämisen sijaan lähestyä puumateriaaleja toisin ja häivyttää painolaatan ja siitä otettavan vedoksen välistä eroa. Painokuvamainen kuvapaneelien jatkumo muodostaa kolme suurta, tapettimaista tai tekstiilimäistä kuvapintaa. Teosten rahoituksen on mahdollistanut taiteen prosenttiperiaate, jota Helsingin kaupunki noudattaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin uudis- tai korjausrakentamiskohteiden budjetista varataan osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. Viime vuosien vilkas rakentaminen on mahdollistanut taiteen tilaamisen useisiin julkisiin rakennuksiin ja ulkotiloihin eri puolille Helsinkiä. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi. Lue seuraavaksi Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024 HAM etsii kahta asiakaspalveluvastaavaa marras 08, 2024 Rumba palaa Ruoholahteen – Keisarinnankiven pronssinen osa konservoidaan loka 28, 2024
Vartiokylän ja Oulunkylän uudet julkiset taideteokset tuovat iloa ja inspiraatiota lapsille marras 25, 2024